kauramaito

mustikkabostonkakku

Mustikkapullat voi paistaa yksittäinkin paistamalla ne muffinivuoassa leikkuupinta ylöspäin. Jos mahdollista, niin käytä jäisiä mustikoita, koska silloin taikinan rullaaminen on huomattavasti siistimpää ja miellyttävämpää.

1 annos peruspulla taikinaa *

täyte:
1 pss (200 g) mustikoita
0,5 dl sokeria
3 rkl perunajauhoja

pinnalle:
1 dl tomusokeria
tilkka vettä

1. Valmista peruspullataikina ohjeen mukaan.
2. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla kiinteäksi. Kauli taikina suorakaiteen muotoiseksi ja levitä taikinalle mustikat, sokeri ja perunajauhot. Rullaa taikina ja leikkaa siitä noin 5 cm:n viipaleita.
3. Voitele tasapohjainen kakkuvuoka halkaisijaltaan noin 20-25 cm ja nosta taikinarullat siihen leikkauspinta ylöspäin. Kohota pullat peitettyinä lämpimässä.
4. Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 30 minuuttia. Peitä vuoka foliolla, jos pullan pinta alkaa ruskistua liikaa.
5. Jäähdytä pulla vuoassaan ja koristele tomusokeri-vesi kuorrutuksella.

*Peruspullataikina

2,5 dl kauramaitoa
25 g hiivaa
0,5 tl suolaa
2 tl jauhettua kaardemummaa
0,75 dl sokeria
6-8 dl vehnäjauhoja tai 2 dl grahamjauhoja ja 4-6 dl vehnäjauhoja
0,5-1 dl öljyä
voiteluun vesi-siirappiseosta

1. Ota kaikki tarvittavat ainekset esille pari tuntia ennen leipomista, jotta ne ovat huoneenlämpöisiä.
2. Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon suola, sokeri ja suurin osa vehnäjauhoista. Alusta taikinaan öljy ja loput jauhot. Vaivaa taikinaa hetki.
3. Kohota taikinaa peitettynä kaksinkertaiseksi n.30 minuuttia.
4. Vaivaa taikina jauhotetulla alustalla kiinteäksi.

Ohje:
Härkäpapua sarvista – Herkullista kasvisruokaa läheltä
Inna Somersalo, Päivi Mattila, Hanna Tuomisto, Henri Haimi. Multikustannus Oy. 2006.

raparperi-mansikkapiirakka

Tämä peruspohja sopii muillekin piirakoille, joten myös syksyn omenapiirakat voi tehdä samalla ohjeella.

Täytteen aineksia saa laittaa reilummallakin kädellä, jos ei halua kaiken täytteen katoavan paistettaessa piirakan sisälle.

Täyte

• 1 raparperinvarsi
• 2 dl mansikoita
• 1 rkl ruokosokerisiirappia (tai muuta makeutusta)

Pohja

• 2 dl kauramaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
• 75 g vegaanista margariinia sulatettuna (tai 0,75 dl juoksevaa vegaanista margariinia tai öljyä)
• 1 dl sokeria
• 0,25 tl suolaa
• 0,5 tl jauhettua vaniljaa
• 2 dl vehnäjauhoja
• 0,75 tl leivinjauhetta
• 0,5 tl ruokasoodaa

1. Rasvaa ja jauhota piirakkavuoka, irtopohjavuoka tai muu sopiva vuoka. Laita uuni kuumenemaan 190 °C:en.
2. Kuori raparperi ja pilko se. Poista mansikoista kannat ja halutessasi pilko nekin. Yhdistä kaikki täytteen ainekset.
3. Sekoita toisessa kulhossa kauramaito, margariini, sokeri, suola ja vanilja. Yhdistä vehnäjauhot, leivinjauhe ja ruokasooda ensin toisessa astiassa ja sekoita ne sen jälkeen märkien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
4. Kaada taikina vuokaan ja ripottele täyte sen päälle. Paista esilämmitetyssä uunissa n. 30 minuuttia eli kunnes piirakan pinta on kauniin ruskea.
5. Syö sellaisenaan tai tarjoile soija-, kaura- tai riisijätskin kera.

Ohje: Kamomillan konditoria - vegaaniruokablogi

porkkanasämpylät

(n. 18 kpl)

• 3 keskikokoista porkkanaa
• 5 dl kauramaitoa, vettä tai porkkanamehua
• 1 pss kuivahiivaa
• 1 rkl sokeria
• 1 tl suolaa
• 2 dl kauraleseitä
• 13–15 dl vehnäjauhoja
• 100 g margariinia

1. Raasta porkkanat hienolla terällä, kaada niiden joukkoon kauramaito ja lämmitä seos reilusti kädenlämpöiseksi.
2. Mittaa nesteen joukkoon kuivahiiva, sokeri, suola sekä kauraleseet ja anna turvota viisi minuuttia.
3. Sekoita joukkoon puolet vehnäjauhoista sekä huoneenlämpöinen margariini.
4. Ala vaivata taikinaa ja lisää vehnäjauhoja niin kauan, että saat kiinteän ja kimmoisan taikinan.
5. Peitä taikina liinalla ja anna kohota puolisen tuntia.
6. Jaa taikina kahdeksaantoista osaan ja nosta taikinamöhkäleet kahdelle uunipellille kohoamaan pariksikymmeneksi minuutiksi. Voit toki myös pyöritellä taikinan sämpylöiksi, jos haluat säännönmukaisia sämpylöitä.
7. Paista sämpylät pellillinen kerrallaan 12–14 minuuttia 225-asteisessa uunissa.

Sämpylöistä voi tehdä aamiaisen lisäksi vaikkapa burgereita. Tässä kuvassa burgereiden välissä on soijaleike, tomaattia, paprikaa, salaattia sekä sipulia. Burgerit on tarjoiltu herneiden sekä uunissa paahdettujen bataattilohkojen ja kukkakaalisiivujen kera.

Ohje: Kamomillan konditoria - vegaaniruokablogi